Me Kansa Kouvolassa
Me Kansa tilaisuus pidettiin eilen lauantaina 12.3.2022 Kouvolan seudulla. Minttu Autio toimi puolisonsa kanssa järjestäjänä. Itse olin erittäin onnellinen ja samalla hämmentynyt siitä, että Aution perhe luovutti asuntonsa kyseisen tilaisuuden käyttöön. Mielettömän hienoa ja hatun noston paikka. Viitsiminen on heillä huipussaan. Meitä oli kaiken kaikkiaan kolmisen kymmentä mukana keskustelemassa. Suuri KIITOS ja kumarrus heille tilaisuuden emännyydestä ja isännyydestä. KIITOS!!!
Samalla suuri kiitos Me Kansa Kouvola Kotkalle taustatyöstä onnistuneen tilaisuuden järjestelyissä. Paikalle oli jälleen saapunut niin paikallisia kuin autoilevia henkilöitä.
Puhuja toivoo aina, että kuulijat saavat tilaisuudesta irti kotiin vietäväksi jotain sellaista mitä tulivat hakemaan. Elämme nyt niin vaikeita aikoja. ”Vertaistuki” keskustelujen kautta on tarpeen.
Mikäli tuore kommentti Telegrammista heijastelee edes osaksi kuulijoitten mielialoja, saimme yhdessä aikaan hyvän tilaisuuden.
”Terveisiä Kouvolasta Jukkaa oltiin kuuntelemassa.
Ihan törkeen mageeta päästä kuuntelemaan livenä, pienessä piirissä sisäpiirin juttuja.
Hyvä tästä tulee”
Globaali agenda
Alustuksessa kävimme läpi ensin videon, jossa esitettiin näkemys tulevasta eli globalistien agendasta. Tuo video oli tehty vuonna 2012 ja esitteli hyvin tätä päivää. Tavoitteena on ei enempää eikä vähempää kuin saattaa meistä noin 90% hautaan.
Venäjä ja Ukraina
Seuraava osio käsitteli Venäjää ja Ukrainaa. Totesin meneillään olevan puhdistusoperaation. Globalistien pahuus on poistettava ja uhkatekijät neutraloitava. Nyt Venäjän johdosta on tehty itse pahuus median ja globalistijohtajien toimesta vaikka Venäjän johto puolustavat kansallisvaltion säilyttämistä, vastustavat globalisaatiota ja puolustavat kansaansa.
Me Kansa jatkokehittäminen
Puhuimme myös Me Kansa kansanliikkeen tarpeista ja jatkokehittämisestä. Tulemme aloittamaan ”rekrytointikampanjan” lähi tulevaisuudessa. Tämä ei tähtää pelkästään nykyhetken tarpeisiin vaan erityisesti tulevaan tilanteeseen.
Itse haluan välittää jälleen kerran suurkiitokset niin isäntäväelle kuin mukana olleille henkilöille. Me Kansa on merkittävä toimija ja tulee olemaan vielä keskeisempi kunhan olemme selkeämmillä vesillä.
Me Kansa karavaani jatkuu tulevana viikonvaihteena pohjoisen suuntaan. Sitä seuraavana olemme Helsingissä.
- Me Kansa Nivala 19.3.
- Me Kansa Oulu 20.3.
- Me Kansa Helsinki 26.3.
Hyvä Tästä Tulee!!!
Me Kansa Kouvolassa
Me Kansa keskusteluareena (Matrix) linkki. Ohjeet Matrixiin. Tule mukaan keskustelemaan!