Me Kansa studio 27.11.2024
Jukka Davidsson
Globalistien maailma vastaan Trump
Suomi ja EU on peloissaan USA:n valinta on Trump
Kuunteluun Me Kansa 27.11.2024 Spotify
Lännen asiantuntijat ja maamme turvallisuudesta vastaavat ovat tehneet anteeksiantamattoman virheen arvioidessaan Venäjän teknologista tasoa, maan talouden kestävyyttä, taistelutahtoa jne.
Mediassa ja poliitikkojen suussa väitetty Venäjän raakalaismainen ja julma hyökkäyssota on täysi vale. Venäjällä on oikeus puolustautua lännen jo pitkään kestänyttä aggressiota vastaan. Katsokaa myös sivuiltamme Jeffrey Sacsin video.
Kun Donald J Trump voitti vaalit, suli monen aivot kokonaan myös Suomessa. DJT on puhunut ennen vaaleja siitä mitä hän aikoo toteuttaa tulleensa valituksi. Tästä eräs video käännettynä sivuillamme. ”Venäjä ei ole uhka Yhdysvalloille vaan uhka on maan sisällä” hän kertoo. Puhdistukset ja uudistukset ovat massiivisia.
DJT:n vastustajat pyrkivät aiheuttamaan mittavan kaaoksen, estääkseen DJT:n hallinnon toiminnan tai valtaan pääsyn. Nato on myös mukana taistelemassa DJT:n valtaan nousua vastaan. Olemme keskellä ydinsodan puhkeamista Euroopassa, Lähi-Idässä ja USA:ssa. Tämä on tuomittavaa ja kestämätöntä.
Lähetämme myös terveisiä 1990 luvun sankareille.
Globalistien maailma vastaan Trump