Hyllytetty Romanian presidenttiehdokas Calin Georgescu kertoo näkemyksiään maansa tilasta (video)
Me Kansa käännös
Hyllytetyn ehdokkaan Georgescun näkymyksiä Romaniasta
Calin Georgescu vieraili maaliskuun 2025 alussa brittiläisen entisen EU-parlamentin jäsenen James Freeman Wellsin The Freeman Report –ohjelmassa.
Georgescu voitti marraskuussa 2024 pidettyjen Romanian presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen, jonka jälkeen maan perustuslakituomioistuin kumosi vaalituloksen.
Syyksi kerrottiin Venäjän väitetty sekaantuminen Romanian vaaleihin perustuen Tiktokissa julkaistuihin EU- ja NATO-vastaisiin videoihin, jotka olivat vaikuttaneet ihmisten äänestyskäyttäytymiseen.
Georgescu oli juuri hiljattain ennen ohjelman nauhoitusta otettu kiinni Romanian poliisin toimesta, kun hän oli ollut ilmoittautumassa ehdokkaaksi uusiin vaaleihin, jotka on tarkoitus järjestää toukokuussa 2025.
Mielipidemittausten mukaan Georgescun kannatus toukokuun tulevissa vaaleissa oli lähes 40%.
Myöhemmin Romanian vaaliviranomaiset eväsivät Georgescun ehdokkuuden useiden eri syytteiden vuoksi.
Ohjelmassa Georgescu osasi jo aavistaa, että hänen ehdokkuutensa saatetaan estää.
Pidätyksen ja mitätöityjen vaalien lisäksi ohjelmassa käydään läpi mm seuraavia aiheita:
- Demokratian tila Romaniassa
- EU:n vaikutusvalta maan politiikassa
- Yhteydet Sorosin järjestöön
- Suunniteltu suuri NATO-tukikohta
- Romanian kansan suhtautuminen Ukrainan sotaan
- USAID:in rahoitus ja kansalaisjärjestöjen toiminta Romaniassa
Alkuperäinen video englanniksi: “James Freeman talks with Calin Georgescu on the day that 200k Romanians protest in Bucharest” 3.3.2025
Aiheesta lisää Scott Ritterin haastattelussa: “Why the Romanian Presidential Election was Cancelled”
Hyllytetyn ehdokkaan Georgescun näkymyksiä Romaniasta
Mainokseton video Kansantubessa:
Rumble:
Rumblessa voi tulla mainoksia.
Hyllytetyn ehdokkaan Georgescun näkymyksiä Romaniasta
Palaa artikkelien pääsivulle.