usko toivo rakkaus - tiedotus 23.12.2021

Usko, toivo ja rakkaus – Tiedotus 23.12.2021

Usko, toivo ja rakkaus

 

Kuvassa olevat symbolit ovat USKO TOIVO JA RAKKAUS (TRO HOPP OCH KÄRLEK). Ne ovat tietojeni mukaan erityisesti ja historiallisesti liitetty merenkulkijoihin Pietarsaaressa. Nuo sanat ovat ne, joihin merenkulkijat ovat oman kohtalonsa tukeneet. Ne symboloivat erittäin hyvin myös meidän tilannetta tällä hetkellä Suomessa ja maailmalla.

 

Itse en ole vieläkään lopettanut uskomasta hyvän paluuseen. Toivon koko ajan uuden ajan tulemista kansakuntien pelastamiseen. En ole hetkeksikään luopunut rakkaudestani itsenäiseen Suomeen, Suomen lippuun ja kansaamme. Tämä on hermopeli, jossa panikoiminen ei auta. Seuraamme ”vihollisen” toimintaa ja pyrimme toimimaan oikein kussakin tilanteessa. Onnistummeko sen aika näyttää.

 

Maailmalla kiehuu monissa kolkissa. Puhdistuksia tehdään ja se on meille eduksi. Mitään isoa hässäkkää ei tule. Sitä ei kannata pelätä. Poliittisen puoluepelin aikakausi tulee loppumaan. Se ei ole ratkaisu tänään eikä ole ollut sitten 1980 luvun. Ratkaisu on Me Kansa eli vallan palauttaminen todellisesti kansalle.

 

Hyvät Kanssakansalaiseni omalta osaltani toivotan teille kaikille Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta. Olkoon vuosi 2022 Me Kansan, siihen uskomme, sitä toivomme ja sitä rakastamme.

 

Hyvä Tästä Tulee!!!

toivo ja rakkaus

Me Kansa  chat

Me Kansa Kansanliike

Kotisivu: https://mekansa.fi/
Liity Me Kansan uutiskirjeen tilaajaksi: https://mekansa.fi/liity-postituslistalle/
Telegram: https://t.me/MeKansa
Telegram, Me Kansa keskustelee: https://t.me/mekansakeskustelee
Me Kansa paikallisryhmät: https://mekansa.fi/ryhmat/

YouTube: https://www.youtube.com/@mekansa
Rumble: https://rumble.com/user/mekansa
KansanTube: https://tube.kansanvalta.org/a/mekansa/videos

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

error: Kokeile linkittää.
Scroll to Top
Vaikka some kaatuisi, niin posti kulkee

Liity postituslistalle

Me Kansan postituslistalle liittyminen on ilmaista ja vapaaehtoista.