Mistä koronassa on kyse?

Mistä koronassa on kyse?

Tilannearvio 14.09.2021 – Korona, kokonaisvaltaiset digitaaliset valvontajärjestelmät ja keskuspankkien digivaluutat

 

Tilannearvio

08.lokakuuta 2020 Silo AI julkaisee lehdistötiedotteen otsikolla: Silo AI and Huawei join forces to develop state-of-the-art AI solutions with Silo OS on the Atlas Computing Platform¹

Lehdistötiedotteessa Silo AI kertoo solmineensa yhteistyösopimuksen Huawein kanssa. Yhteistyökuviossa yritykset kehittävät valvontajärjestelmiä monien erillaisten tekoälyyn kytkettyjen sensoriverkkojen avulla. Tämä on valtava turvallisuusriski yhteiskunnalle koska tekoälyä tullaan väistämättä käyttämään ihmisten orjuuttamiseen kuten jo nähdään Kiinassa joka on tällaisen toiminnan testikenttä. Kiinassa totaalikontrollin avoilmavankiloita eli ns. älykaupunkeja on jo normalisoitu.

19.lokakuuta 2020 IMF julkaisee YouTubessa videon otsikolla: Cross-Border Payment—A Vision for the Future²

Videolla käydään keskustelua aikajanassa 24:30 – 27:03 muunmuassa keskuspankki digivaluutoista ja siitä kuinka finanssijärjestelmän keskusjohtoisuutta halutaa kasvattaa niillä entisestään.

26. helmikuuta 2021 Sitra julkaisee artikkelin otsikolla: EU-maat sopuun eurooppalaisesta rokotustodistuksesta – Sitra selvittää, voisivatko maksupäätteet olla ratkaisu³

Artikkelissa Sitra kertoo selvittävänsä parhaillaan mahdollisuuksia pilotoida maksupäätteiden hyödyntämistä ihmisen koronatietojen tarkistamisessa.

12. huhtikuuta 2021 Zerohedge julkaisee artikkelin otsikolla: China’s Digital Yuan Comes With An Expiration Date⁴

Artikkeli kertoo Kiinan CBDC Yuan kokeilusta. Koska valuutta on täysin digitaalinen se mahdollistaa sen että rahaa voidaan ohjelmoida ja siten siihen sidottuja asioita voidaan kontrolloida miten tahansa digitaalisen järjestelmän rajoitteissa. Automaattiset sakkoperinnät, viimeinen käyttöpäivä rahalle ennenkuin se pyyhkiytyy tililtä yms.

21.heinäkuuta 2021 Bank for International Settlements – BIS julkaisee videon YouTubessa otsikolla: The BIS Innovation Hub⁵

Videolla BIS:n pääjohtaja kertoo BIS:n innovaatiokeskuksista jotka koskevat tutkimusta teknologioista jotka ovat keskuspankkien intresseille oleellisia. Keskuspankkien keskusjohtoisuus- agendasta ja sen aiheuttamasta globalisaatiopyrkimyksestä johtuen niitä kiinnostaa etenkin finanssijärjestelmän digitalisaatio kaikella tapaa joissa keskeisenä osana on keskuspankki digitaalivaluutat.

10. heinäkuuta 2021 Twitter tili @GoldTelegraph_ julkaisee videon jolla ECB:n johtaja Christine Lagarde puhuu keskuspankki digitaalivaluutoista.⁶

Videolla Lagarde kertoo että vähintään 80 keskuspankkia ympäri maailmaa tutkii digitaali valuuttoja. Hänen mukaansa keskuspankeilla on velvollisuus saattaa saataville digitaalivaluuttoja jotka toimisivat kuluttajien hyödyksi.

27. elokuuta 2021 Iltalehti julkaisee artikkelin otsikolla Pankkikortti toimisi jo rokotepassina – ”Käyttöönotto vain tahtotilasta kiinni”⁷

Artikkeli kertoo kuinka hirmuvaltaiset pakkokeinot ovat tulossa:

Sitran vanhempi neuvonantaja Antti Kivelä kertoo, että maksukorttien hyödyntämisessä koronastatuksen todentamisessa ei nähty selvityksessä mitään esteitä.

– Juridisesti ja teknisesti asiassa ei ole mitään ongelmaa. Pyysimme yhdenvertaisuusvaltuutetulta lausunnon asiasta. Lopputulemana julkisella sektorilla ei voi ihmisiä yhdenvertaisuuden näkökulmasta blokata pois, eli estää pääsy palveluihin, mutta yksityisellä sektorilla tämä on täysin mahdollista, Kivelä sanoo.

Analyysi

Kuten olen varoittanut Twitterissä, hirmuvaltaiset tahot pyrkivät laajentamaan tuon Kiinan mallin kaikkialle maailmassa koska he haluavat totaalisen kontrollin ihmisistä.

Kuvio menee näin:
1) Ensin he käynnistivät Koronaoperaation jota he käyttävät tekosyynä lockdowneille.

2) Lockdownit kohdistetaan propagandalla ja byrokratialla etenkin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin ja kaikkeen muuhun mikä tukee ihmisten omaravaisuutta.

3) Lockdowneista ja niiden aiheuttamasta ahdingosta pois pääsyksi he ehdottavat “ratkaisuksi” “rokotepassia” eli kokonaisvaltaista digitaalista valvontajärjestelmää – jäljempänä KDV.

4) Jos ihmiset alistuvat riittävässä määrin KDV:n niin se sidotaan keskuspankkien digitaalivaluuttoihin – jäljempänä KPDV – joka johtaa totaaliseen orjuuteen joka on nähtävissä jo Kiinassa. Siitä on viitteitä jo nyt Suomessa, kasvojentunnistuskamerat ja tekoäly.⁸

5) Keskeisenä viestinä propagandassa on joka vaiheessa ollut “se on sinun turvaksesi” jossain muodossa, joka on klassinen esimerkki siitä kuinka hirmuvalta pyrkii aina verhoamaan itsensä hyväntahtoisuudeksi.

Katso havainnekuvat.

Lähteet:

1 Silo AI artikkeli
2 IMF YouTube video
3 Sitra artikkeli
4 Zerohedge artikkeli
5 BIS YouTube video
6 Video Lagarden puheista koskien CBDC:tä
7 Iltalehden artikkeli pankkikorteista koronapassina
8 YLE:n artikkeli

 

Tilannearvio 17.10.2021 – Korona, kokonaisvaltainen epätavanomaisen sodankäynnin operaatio

 

25.03.2021 hallitus antaa HE 39/2021 eduskunnalle

HE 39/2021: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi liikkumisvapauden ja lähikontaktien väliaikaisesta rajoittamisesta.¹

Esityksen tarkoituksena oli muuttaa lakeja siten, että poliiseja ja varusmiehiä voitaisiin käyttää kansalaisten eristämiseen omille asuinalueilleen. Tämä käy selväksi HE 39/2021 asiakirjasta sivuilta 32, 51, 91, 93, ja 94.

31.03.2021 HE 39/2021 peruutettiin

Peruutus tapahtui pääministerin toimesta hallituksen kirjelmällä.² Mikäli suora linkki ei toimi, niin asiakirja löytyy käsittelysivulta kohdasta peruuttaminen.¹ Peruuttaminen tapahtui todennäköisesti siksi, että virka-apulaki ei mahdollistanut hallituksen tavoittelemia toimia.

23.06.2021 hallitus antaa HE 106/2021 eduskunnalle

HE 106/2021: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Puolustusvoimien virka-avusta poliisille ja eräiksi muiksi virka-apua koskeviksi laeiksi.³

Hallitus pyrkii muuttamaan virka-apulakia HE106/2021 avulla siten, että uusittu virka-apulaki mahdollistaisi HE 39/2021 mukaiset eristämistoimet psykologista manipulaatiota hyväksikäyttäen. Esimerkiksi toteuttamalla laajan informaatio-operaation mediassa jossa leimataan sellaiset kansalaiset rikollisiksi jotka eivät suostu ottamaan bioase-injektiota itseensä. Valtiokoneisto saattaa leimata heidät hengelle ja terveydelle vaarallisiksi esimerkiksi HE 106/2021 sivulla 104, 2 § kohtaan 9) nojaten. Tämän toteuttamiseksi valtiokoneisto saattaa pyrkiä hyödyntämään jo kuukausia laajasti ylläpidettyä informaatio-operaatiota, jossa injektioon kielteisesti suhtautuvat on leimattu johdonmukaisesti vaaraksi.

Epäilyäni siitä että valtiokoneisto saattaa toteuttaa tällaisen informaatio-operaation suomalaisia vastaan tukee myös valtioneuvoston tiedote 19.5.2021 otsikolla: Käyttäytymistieteellinen näkökulma valtionhallinnossa saa jatkoa ja vahvistuu.⁴ Jossa todetaan muunmuassa seuraavaa:

Valtioneuvoston kanslia jatkaa lokakuussa 2020 käynnistynyttä hanketta, jossa on kokeiltu käytännössä käyttäytymistieteellisen tiedon soveltamista koronakriisin hoidossa. Jatkohankkeen tavoitteena on vahvistaa valtionhallinnon kykyä soveltaa käyttäytymistieteellistä tietoa myös laajemmin eri politiikka-alueilla.

Sekä hankkeen loppuraportti, otsikolla: Vaikuttavat valinnat päätöksenteon tukena.⁵ Jossa mainitaan muunmuassa seuraavaa:

Käyttäytymistieteen soveltaminen yhteiskuntapolitiikassa perustuu ajatukseen, että ihmiset eivät toimi niin johdonmukaisesti kuin yhteiskuntasuunnittelijat ovat perinteisesti ajatelleet.

Ihmislähtöisempi näkökulma voi auttaa päätöksentekijöitä paremmin ennakoimaan poliittisten toimenpiteiden, kuten uusien lakien, seurauksia. Käyttäytymistieteeseen perustuva ihmisten tukeminen tai heidän käyttäytymiseensä vaikuttaminen tuo lisätyökaluja nykyisten ohjauskeinojen,kuten informaation jakamisen, taloudellisten kannustimien ja sanktioiden sekä vahvan säätelyn rinnalle.

Käyttäytymistieteellinen neuvonanto -hanketta valmisteltiin maaliskuusta 2020 lähtien Valtioneuvoston kanslian strategiaosastolla. Hankevalmistelun tavoitteellisena lähtökohtana oli käyttäytymistieteisiin perustuvan ihmisymmärryksen parempi hyödyntäminen koronapandemiaan liittyvien toimenpiteiden valmistelussa, päätöksenteossa, viestinnässä ja toteutuksessa.

20.8.2021 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen määritelmä rokotetusta

Tieto löytyy THL:n sivuilta: “Täysin rokotetuksi katsotaan henkilö, joka on saanut kaksi koronarokoteannosta ja toisesta rokotuksesta on kulunut viikko.”⁶

21.09.2021 hallitus antaa HE 131/2021 eduskunnalle

15.10.2021 Toinen käsittely, ainoa käsittely

Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyn, hallituksen esitykseen HE 131/2021 vp sisältyvän lakiehdotuksen. HE 131/2021 hyväksyttiin muutettuna 15.10.2021 eduskunnan äänestyksessä äänin JAA 114, EI 33.⁸

HE 131/2021 tavoitteissa – sivut 18 ja 19 – todetaan muunmuassa seuraavaa:

Esityksen tavoitteena on lisäksi mahdollistaa EU:n digitaalisen koronatodistuksen edellyttäminen ainakin laissa säädettävissä tilanteissa tietyissä vapaa-ajan toiminnoissa vaihtoehtona voimassaoleville viranomaispäätöksin asetetuille velvoitteille ja rajoituksille.

Tämä kokonaisvaltainen digitaalinen valvontajärjestelmä rakentuu ainakin seuraavista viidestä tunnistettavissa olevasta komponentista.

1) Digitaalinen potilastietojärjestelmä, Omakanta.
2) Lääketeollisuus.
3) Mobiililaitteet ja niissä käytettävä ns. koronapassi sovellus, jäljempänä digitaalinen totaalikontrollijärjestelmä.
4) Valtiokoneiston toimet.
5) Kaikki yhteiskunnan toiminnot johon koronapassi on sidottu.

Tämä ilmenee sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta⁹, jossa mainitaan seuraavaa:

Koronapassi

EU:n digitaalisen koronatodistuksen kansallinen käyttöönotto eli koronapassi on sosiaali- ja terveysministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön sekä oikeusministeriön yhdessä valmistelema hanke.

Koronarajoituksille vaihtoehto: toimija voisi edellyttää asiakkailta koronapassia

Käytännössä koronapassina toimii EU:n koronatodistus, jonka saa Omakannasta tai tarvittaessa paperisena versiona terveydenhuollosta. Koronapassin käyttöönotto tarkoittaa sitä, että henkilö voi näyttää EU:n koronatodistusta sisäänpääsyn yhteydessä esimerkiksi eri tilaisuuksissa tai tapahtumissa. Henkilöllä pitää siis olla todistus koronarokotuksista, todistus tuoreesta negatiivisesta koronatestituloksesta tai todistus sairastetusta koronasta. Omakanta-palveluun ei tule erillistä uutta koronapassia, vaan tarkoituksena on käyttää olemassa olevaa EU:n koronatodistusta.

Koronapassi on vaihtoehto rajoituksille. Rajoitusten kohteina olevat toimijat voivat vaihtoehtoisesti ja oman valintansa mukaan edellyttää asiakkailtaan tai osallistujilta koronapassin käyttöä tai noudattaa valtioneuvoston, aluehallintoviranomaisten ja kuntien asettamia rajoituksia. Sekä yksityiset että julkiset toimijat voivat edellyttää koronapassin käyttöä.

Koronapassi on vaihtoehtoisena terveysturvallisuustoimena käytössä vain silloin, kun kyseistä tilaisuutta tai tilaa koskevia rajoituksia on voimassa. Koronapassi on laissa tarkoitettu tilanteisiin, jolloin on voimassa viranomaisten asettamia rajoituksia epidemian leviämisen estämiseksi. Tällaisia rajoituksia voivat olla esimerkiksi aukioloaikoja tai yleisömääriä koskevat rajoitukset. Jos tila on vakavan koronatilanteen vuoksi kokonaan suljettu tai tilaisuus kokonaan kielletty, koronapassia ei voi käyttää.

Koronapassia voidaan edellyttää muun muassa ravintoloissa ja yökerhoissa, kuntosaleilla ja muissa urheiluun tai liikuntaan käytettävissä sisäliikuntatiloissa, uimahalleissa ja kylpylöissä, tanssipaikoissa ja ryhmäharrastustoimintaan käytettävissä tiloissa, huvi- ja teemapuistoissa, eläintarhojen sisätiloissa, sisäleikkipuistoissa ja sisäleikkipaikoissa sekä museoissa, näyttelytiloissa ja muissa vastaavissa kulttuuritiloissa sekä erilaisissa yleisötilaisuuksissa.

Koronapassin esittämistä ei voi edellyttää paikoissa, joiden voidaan katsoa olevan tavanomaisen elämän tai lakisääteisten oikeuksien ja palveluiden nauttimisen kannalta välttämättömiä. Todistusta ei siis saa edellyttää asiakkailta esimerkiksi apteekeissa tai kaupoissa.

Asiakkaiden tai muiden tilaisuuteen tai tapahtumaan osallistuvien olisi näytettävä koronapassi sisäänpääsyn yhteydessä. Jos asiakas tai osallistuja ei näyttäisi koronapassia, tilaisuuden tai tapahtuman järjestäjän olisi estettävä henkilön sisäänpääsy tai osallistuminen. Velvoitetta esittää koronapassi ei siis ole, mutta sen esittämättä jättäminen estäisi pääsyn tilaisuuteen tai tilaan, jossa passi on otettu käyttöön. Koronapassin näyttämisen yhteydessä voidaan edellyttää henkilöllisyystodistuksen näyttämistä.

Toiminnanharjoittaja voi edellyttää koronapassia vain asiakkailta, osallistujilta tai yleisöltä. Toiminnanharjoittaja ei voi edellyttää koronapassia työntekijöiltä.

Koronapassia voi edellyttää 16-vuotiailta ja sitä vanhemmilta

Koronapassia voi edellyttää 16-vuotiailta ja sitä vanhemmilta, mutta 16–17-vuotiaiden testaaminen koronatodistuksen saamista varten olisi turvattava maksutta julkisessa terveydenhuollossa, jos lapsi ei olisi saanut koronarokotteita.

Tällä hetkellä Suomessa koronarokotteen voivat saada 12-vuotiaat ja tätä vanhemmat.

Alle 18-vuotiaat voisivat todistaa henkilöllisyytensä koronapassin käytön yhteydessä esimerkiksi Kela-kortilla tai vanhempien antamalla luotettavalla vakuutuksella iästä.

Jos aikuinen ei voi lääketieteellisistä syistä ottaa koronarokotetta, hänellä on oikeus saada tarvitsemansa koronatestitulos maksutta julkisesta terveydenhuollosta.

Jos aikuinen itse päättää, ettei ota rokotetta ja käy sen sijaan testissä, hänen on käytävä koronatestissä omalla kustannuksellaan.

Koronapassi luetaan mobiililaitteen sovelluksella

Tapahtuman järjestäjä voi lukea koronapassin mobiililaitteella, johon on ladattu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hyväksymä Koronatodistuksen lukija -sovellus. Sen saa maksutta yleisimmistä sovelluskaupoista.

Koronatodistuksen lukijalla luetaan todistuksen QR-koodi, jolloin ruudulle tulee hyväksytty tai hylätty -merkintä. Koronatodistuksen lukija ei kerää tai tallenna todistusten tietoja. Jos sovellus lukee todistuksen hyväksytyksi, ruudulle tulee näkyviin henkilön nimi ja vihreä väri. Jos todistus hylätään, ruudulle ei tule nimeä vaan vain punainen väri. Sovelluksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Koronapassin tietoja ei saa rekisteröidä, tallentaa tai käsitellä muussa käyttötarkoituksessa.

Jos todistuksen tarkistaminen Koronatodistuksen lukija -sovelluksella ei ole teknisistä syistä mahdollista, todistuksen voimassaolon voi tarkistaa ilman sähköistä lukijaohjelmaa. Asiakkaita ja toimintaan osallistuvia tulee informoida ja ohjeistaa taittamaan paperitodistus tai muutoin peittämään todistus siten, että siitä näkyy vain ensimmäinen sivu, josta selviää todistuksen nimi ja henkilön nimi, syntymäaika, QR-koodi ja todistuksen tunniste eikä muita henkilötietoja. Toiminnanharjoittajaa, sen palveluksessa olevaa tai sen tehtävää hoitavaa koskee tietosuojalain mukainen vaitiolovelvoite.

Tavoitteena edistää yhteiskunnan terveysturvallista avaamista

Koronapassin käytön tavoitteena on estää koronatartuntojen leviämistä ihmisten kokoontumisissa ja edistää yhteiskunnan terveysturvallista avaamista. Tavoitteena on, että koronapassin avulla voisi järjestää laajemmin erilaisia tilaisuuksia ja että asiakkaat ja osallistujat pääsisivät erilaisiin tiloihin terveysturvallisesti, vaikka toimintaan muutoin kohdistuisikin rajoituksia. Lisäksi tavoitteena on turvata aiempaa paremmin etenkin koronaepidemiasta eniten kärsineiden alojen elinkeinovapaus sekä kyseisten alojen työntekijöiden oikeus työhön vaarantamatta kuitenkaan ihmisten henkeä ja terveyttä.

Analyysi
1) Psykologinen sodankäynti operaation keskiössä

Kokonaisuudesta käy ilmi että koko operaation keskeisenä tavoitteena on valtiokoneiston pyrkimys keskittää koko kansan ja yhteiskunnan ohjaus omiin käsiinsä, jotta valtiokoneisto voisi saavuttaa hirmuvaltaisen totaalikontrollin kansasta ja yhteiskunnasta. Tämä ilmenee muunmuassa siten että toimien toteutustiheys on kiihtynyt ja toimet ovat yleisesti ottaen laajentuneet sekä voimistuneet nimenomaan kontrollin keskittämisen suhteen. Toimien hirmuvaltainen luonne on myös voimistunut, josta esimerkkinä 15.10.2021 hyväksytty digitaalinen totaalivalvontajärjestelmä.

Operaation kriittinen komponentti on psykologinen sodankäynti jota valtiokoneisto kohdistaa tietoisesti omaa kansaansa vastaan. Tämä ilmenee ennen kaikkea siten että koko operaatio käynnistettiin pelkoviestinnällä alkuvuodesta 2020 ja sitä on jatkettu tietoisesti kansan manipulointiin aina siitä lähtien. Ensin luotiin tilastopetoksia, tästä esimerkkinä se että influenssatapaukset mukamas vain vähenivät yhtäkkiä lähes olemattomiin.¹⁰ Niitä todennäköisesti nimettiin uudelleen niinsanotuiksi koronatapauksiksi tilastoihin johon alkuperäinen pelkoviestintä perustui, jolla sitten luotiin oikeutus sulku- ja rajoitustoimille, sekä kaikenlaisille perättömille suostuttelutoimille kuten maskisuosituksille. Viimeisimpänä tilastopetoksena on havaittavissa se miten THL määrittää rokotetun henkilön.⁶ Kaava on tämä: Rokotesarja=X Jos henkilö on ottanut X määrän injektioita ja viimeisestä injektiosta on kulunut viikko, henkilö katsotaan rokotetuksi. Muussa tapauksessa henkilö katsotaan rokottamattomaksi, josta johtuen injektioista vaurioita saavat ja sairaalahoitoon päätyvät voidaan tilastoida rokottamattomiksi. Ja tähän tilastopetokseen perustuen media toteuttaa psykologista sodankäyntiä kirjoittamalla useita artikkeleita kuinka sairaalat täyttyvät nyt rokottamattomista, joka taas toimii jälleen pelkoviestintänä ja vahvistaa kokonaisuudesta syntynyttä noidankehää.

Psykologisen sodankäynnin tarkoitusperät hirmuvaltaisen totaalikontrollin aikaansaamiseksi näkyy myös siten että kaikkien toimien perustellaan olevan kansan hyväksi, vaikka havainnot kertovat totuuden olevan päinvastainen.

2) Uhkaskenaariot

Digitaalista totaalikontrollijärjestelmää on mahdollista käyttää alistamisen välineenä välillisesti minkä tahansa sellaisen asian kautta johon kyseinen digitaalinen totaalikontrollijärjestelmä on sidottu.

Esimerkkejä:

1) Pakkorokotukset, sitomalla järjestelmä rokotuksiin ja palkkaan.
2) Veden, sähkön, polttoaineiden ja ruoan sääntely sitomalla niiden saanti järjestelmään.
3) Hirmuvaltaisten toimien vastustajien alistaminen voimakeinoin pakottamalla turvallisuuselementit toteuttamaan HE 39/2021 mukaisin toimin koska turvallisuuselementtien elämänedellytykset on sidottu esimerkkiin 2).
4) Keskuspankkien digitaalivaluutat + tämä digitaalinen totaalikontrollijärjestelmä.

Lähteet:

Me Kansa Kansanliike

Kotisivu: https://mekansa.fi/
Liity Me Kansan uutiskirjeen tilaajaksi: https://mekansa.fi/liity-postituslistalle/
Telegram: https://t.me/MeKansa
Telegram, Me Kansa keskustelee: https://t.me/mekansakeskustelee
Me Kansa paikallisryhmät: https://mekansa.fi/ryhmat/

YouTube: https://www.youtube.com/@mekansa
Rumble: https://rumble.com/user/mekansa
KansanTube: https://tube.kansanvalta.org/a/mekansa/videos

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

error: Kokeile linkittää.
Scroll to Top
Vaikka some kaatuisi, niin posti kulkee

Liity postituslistalle

Me Kansan postituslistalle liittyminen on ilmaista ja vapaaehtoista.