Kaikki mukaan vaikuttamaan

Kaikki mukaan vaikuttamaan!

Perustamme ryhmiä tekemään ja toteuttamaan ja siksi haemme mukaan kaikkia halukkaita. Toivomme että, mukaan lähtee mahdollisuuksien mukaan laajalta alueelta vaikuttajia. Tarjolla on tekemistä ja vaikuttamista.

Työtä ja tekemistä isänmaamme eteen on paljon, joten ilmoittautukaa. Laittakaa oma nimenne ja yhteystietonne sekä valittu ryhmä, johon haluatte osallistua, sähköpostilla mekansa.pori (at) protonmail.com.

Ryhmät kerättyämme pidämme ryhmäkohtaiset palaverit, joissa käydään läpi tarkemmat tavoitteet ja hankkeet.

Mikäli erityisesti haluatte keskustella asiasta, voitte ottaa yhteyttä Jukka Davidsson 044-5100082.

Ryhmät

 

Me kansa IT

Olemme jo koonneet IT puolelle osaajia, mutta vielä mahtuu mukaan. Erityisesti WordPress-taustalle on kysyntää sekä siihen liittyen ”lisäpalikoiden” taitajia.

Polkaisemme käyntiin oman striimikanavan Tokentubeen. Tähän tarvitsemme mahdollisesti teknistä tukea käyttöönottoon ja tuotannon sisältöön kuten videoiden lisäämiseen yms.

Tulemme käynnistämään videotuotannon, johon etsimme videoiden editointiin kykeneviä. Mikäli olet opiskelija, joka haluaa tehdä opinnäytetöitä, otathan yhteyttä.

Me Kansa Tiedotus ja Markkinointi

Haemme tiimiä, joka kokoaa toimintaympäristön kumppaneineen.

Tiimi hakee kirjoittajia sekä asiantuntijoita mukaan.

Sama ryhmä käynnistää sisäisen ja ulkoisen tiedottamisen.

Käynnistämme video- sekä meemituotannon, johon haemme osaajia koko prosessiin.

Oman striimikanavan pyörittämiseen haemme omaa ”studiotiimiä”.

Markkinointitiimi avustaa eri ryhmiä kokoamaan viestintää oikeaan suuntaan.

Tiedustelutiimi hakee ja analysoi tietoa tiedotuksen ja muiden ryhmien käyttöön.

Me Kansa Rahoitus

Rahoituksen kokoava tiimi suunnittelee ja toteuttaa varojen keruun kansanliikkeen tarpeisiin.

Me Kansa Kumppanuus ja Kansainvälisyys

Haemme merkittäviä yhteistyökumppaneita sekä Suomesta että ulkomailta. Informoimme keskeisiä viranomaisia. Oheinen tiimi osallistuu kumppaneiden hakuun ja neuvotteluihin.

Me Kansa Projektit

Tulemme järjestämään erityyppisiä tilaisuuksia kuten mielenosoituksia (harkiten ja suunnitelmallisesti), informointitilaisuuksia ja kirjallisia hankkeita.

Mikäli saamme rahoituksen kasaan voimme toteuttaa kansainvälisen oikeusprosessin.

Oheiseen toimintaan haemme kokeneita osaajia.

Tervetuloa tekemään… Rohkeasti mukaan!!!

Hyvä Tästä Tulee!!!

Me Kansa Kansanliike

Kotisivu: https://mekansa.fi/
Liity Me Kansan uutiskirjeen tilaajaksi: https://mekansa.fi/liity-postituslistalle/
Telegram: https://t.me/MeKansa
Telegram, Me Kansa keskustelee: https://t.me/mekansakeskustelee
Me Kansa paikallisryhmät: https://mekansa.fi/ryhmat/

YouTube: https://www.youtube.com/@mekansa
Rumble: https://rumble.com/user/mekansa
KansanTube: https://tube.kansanvalta.org/a/mekansa/videos

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

error: Kokeile linkittää.
Scroll to Top
Vaikka some kaatuisi, niin posti kulkee

Liity postituslistalle

Me Kansan postituslistalle liittyminen on ilmaista ja vapaaehtoista.